Näin Liisa Ihmemaassa -baletin Suomen Kansallisoopperassa jo kaksi kuukautta sitten, mutta häpeäkseni ehdin vasta nyt arvioida teoksen… Kävin katsomassa baletin kanssani yhtä innostuneen ystävän kanssa, sillä Liisa Ihmemaassa on meidän molempien lempisatuja.

Koreografi Jorma Elon kantaesitys Liisa Ihmemaassa jatkaa muiden Suomen Kansallisoopperassa viime vuosina näkemieni satubalettien, Pienen merenneidon, Kesäyön unelman ja Lumikuningattaren, jalanjäljissä. Liisa Ihmemaassa tempaa heti mukaansa kekseliäin keinoin: esirippuun on heijastettu maisemataulu, jossa alkaa yllättäen loikkia polkua pitkin piirretty Valkoinen Kani. Pian näemmekin Valkoisen Kanin ihmisen kokoisena lavalla, tanssijana Xiaoyu He. Kansallisoopperan tanssijakaartin kansainvälisyys tuli hyvin esille kyseisessä näytöksessä.

Vieressäni permannolla istui sattumalta Paljon melua teatterista -blogin pitäjä tamperelainen Katri. Hän sanoi minulle, että on aina inhonnut häseltävää Valkoista Kania. Minulle taas Valkoinen Kani on toteemieläin, koska aikaoptimistina ja kymmenen rautaa yhtä aikaa tulessa pitävänä ihmisenä samaistun Kanin jatkuvaan myöhässä olemiseen!

Lewis Carrollin (1831–1898) kirjoittama maailmankuulu satuklassikko on vaikea aihe tanssille, koska tarina perustuu pitkälti kielellä leikittelyyn. Kansallisoopperan Liisa Ihmemaassa on koukeroinen juoni, josta ei tajuaisi paljonkaan ilman käsiohjelman juoniselostusta. Liisa Ihmemaassa -sadussa on tosin runsaasti hassuja ja mielikuvituksellisia hahmoja, joista on saatu aikaiseksi visuaalinen tarina.

Tuntuu muuten uskomattomalta, että Jorma Elo kertoo käsiohjelmassa tämän – maailman ehkä kuuluisimman – satukirjan olleen hänelle täysin tuntematon ennen kuin hän luki teoksen muutama vuosi sitten!

Kävin katsomassa Christopher Wheeldonin vuoden 2011 koreografian Alice’s Adventures in Wonderland The Royal Baletin esittämänä valkokankaalta Kino Tapiolassa kaksi vuotta sitten joulun alla. Wheeldonin koreografia on selkeämpi ja näyttävämpi kuin Elon, mutta toki Elokin osaa sadun taian luomisen.

Baletin tarinankerrontatapa on vaatinut Carrollin sadun muokkaamista. Kansallisoopperan baletti alkaa siitä, että seitsemänvuotias Liisa (lapsinäyttelijä Ofelia Hanttu) istuu korkealla sohvalla 1800-luvun varakkaassa porvaristalossa. Perhe viettää rattoisaa iltaa yhdessä kunnes Liisan rakas isä yllättäen kuolee portaille. Rankka alku, ja täysin erilainen kuin sadussa!

Seuraavassa kohtauksessa ollaankin jo 15-vuotiaan Liisan kihlajaistanssiaisissa! Baletin päärooli olisi liian vaativa lapsitanssijalle, joten Kansallisoopperan Liisan on täytynyt kasvaa vähän isommaksi. Näkemässäni esityksessä 15-vuotiaan Liisan roolin tanssi aina yhtä taiturillinen ja ilmeikäs Eun-Ji Ha.

Ihmettelin sitä, miksi Liisan äidistä on tehty kovasydäminen. Äiti suosii Liisan veljeä sekä pakottaa tyttärensä liian nuorena kihloihin ja vielä miehen kanssa, josta tytär ei pidä. Tällä asetelmalla saa balettiin draamaa, mutta samalla myös synkempiä ja naisvihamielisempiä sävyjä kuin alkuperäisessä sadussa.

Koreografi Jorma Elon mukaan tarina kertoo siitä, ettei teini-ikäinen Liisa halua kasvaa aikuiseksi, vaan pakenee fantasiamaailmaansa. En yhtään ihmettele Liisan asennetta, jos edessä siintää vain pakkoavioliitto… Tietystikin tarina on sijoitettu 1800-luvulle, jolloin tuollainen kohtalo ei ollut englantilaiselle porvaristytölle mitenkään tavaton.

Alkuperäisessä sadussa ei ole romanssia, mutta nyt Liisa kohtaa Ihmemaassa ritarin, minkä ansiosta balettiin saadaan hienoja duettoja. Valkoinen Ritari auttaa Liisaa kasvamaan ja kehittymään ihmisenä. Esitys loppuu emotionaalisesti voimakkaaseen kohtaukseen, jossa Liisa kävelee hitaasti portaat ylös satumaailmasta takaisin ihmisten maailmaan. Onko hän nyt tarpeeksi vahva elämään niin kuin itse haluaa?

Liisa Ihmemaahan ei ole sävelletty uutta musiikkia, vaan Jorma Elo on koonnut baletin musiikin lempikappaleistaan: G. F. Händelia, Joseph Haydnia, G. F. Stölzelia, Carl Maria von Weberia… Musiikki oli kaunista ja taisi toimia hyvin, koska en kiinnittänyt siihen erityisempää huomiota.

Valkoisen ja punaisen värin teemat toistuvat läpi baletin, symboloiden ymmärtääkseni viattomuutta ja hyvyyttä sekä vaaraa (lohikäärme ja Herttakuningatar) ja naiseksi kasvamista. Punainen Lohikäärme ja Viirukissa on toteutettu liikkuvina pahvihahmoina, mikä latistaa hahmojen voimaa, mutta toisaalta tarjoaa visuaalista vaihtelua.

Satumaisissa lavastuksissa ei ole säästelty mielikuvitusta, ja yleisö saa ihastella jättimäistä vesipiippua, Herttuattaren pyörivää keittiötä, lavan läpi lipuvaa purjelaivaa ja tanssiaissalia. Korttipakka-armeija on toteutettu neuvokkaasti osittain ihmisen kokoisilla nukeilla niin että armeija täyttää koko lavan.

Huomioni vangitsivat kokonaan kaunis tanssi ja värikkäät kohtaukset. Erityisesti erivärisiin tutuihin pukeutuneet elävät kukat ja salaperäinen Yökorento ystävineen ovat ihania. Lapsitanssijoiden esittämät siilit kirvoittavat yleisöstä ihastuneita huokauksia ja varastavat lähes koko show’n söpöydellään.

Liisa Ihmemaassa on todella hauska baletti! Erityisesti krokettiottelu Herttakuningattaren puutarhassa on hykerryttävä samoin kuin sekopäinen juoksukilpailu, hullut teekutsut sekä Kalalakeija ja Sammakkolakeija.

 

Näin 13.10.2016 näytöksen pressilipulla.

Liisa Ihmemaasta oli 10 esitystä aikavälillä 7.–29.10.2016. Lue lisää Liisa Ihmemaassa -baletista Kansallisoopperan verkkosivuilta.

Jos haluat nähdä muita satuaiheisia baletteja, niin Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas on Suomen Kansallisoopperan ohjelmistossa 2.12.2016–7.1.2017. Muumipeikko ja pyrstötahti -baletti taas saapuu ohjelmistoon ensi vuonna 3.–16.3.2017. Klassisen baletin ystävät voivat nauttia Kansallisoopperassa Joutsenlammesta ensi vuonna 17.2.–8.4.2017.

Liisa Ihmemaassa kesto on 2h 35 min, joka sisältää 30 minuutin väliajan.

Koreografia: Jorma Elo
Musiikki: G. F. Händel, Joseph Haydn ja G. F. Stölzel
Musiikinjohto: Philippe Béran
Lavastus ja puvut: Robert Perdziola
Valaistus ja projisoinnit: Mikki Kunttu