Edellisessä postauksessani kerroin Osakasta, josta matkasin sitten seuraavana aampäivänä parilla metrolla noin tunnin kestäneen matkan päiväretkelle Naran pikkukaupunkiin. Kintetsu-Naran metropysäkiltä tarvitsee kävellä vain ylämäki ylös, niin näkeekin jo ensimmäiset peurapuiston asukkaat.

Yhtäkkiä huomasin, että edessäni kävelykadulla makaa ja tepastelee lukuisia ”bambeja”, joita ihmiset paijailivat ja syöttivät. Näky oli yllättävä ja satumainen.

Suuressa puistossa elää vapaana lähes 1200 kesyä peuraa, ja osa niistä tosiaan liikkuu jopa kävelykaduilla puiston lähettyvillä. Syynä on se, että jo kaduilta löytyy peurakeksien myyjien kojuja, ja moni nälkäinen peura on valmiina kytiksellä kojun vieressä.

Peurapuisto on kiva nähtävyys monessakin mielessä kuten siinä, että puisto on aina avoinna ja maksuton. Peuroille myytävät keksit maksavat vain 150 jeniä eli noin yhden euron paketilta. Ostin paketin jo puiston liepeiltä, mutta pelästyin kun joukko isoja peuroja piiritti minut ja tunki ihan kiinni. Pudotin vain keksit maahan niiden syötäväksi ja pakenin. Kaksi peuraa seurasi minua tovin matkaa, mutta luovutti sitten.

Huomasin puistossa, että moni turisti pelästyi innokkaita peuroja, jotka puskivat ja seurasivat keksien ostajia. Peurat ovat kuitenkin isoja villieläimiä. Puistossa olikin kylttejä, jotka varoittivat siitä, että ne saattavat näykkäistä, purra tai puskea ihmisiä tai heidän tavaroitaan. Ohjeissa neuvottiin, ettei peurojen pidä antaa odottaa keksejä, ja kun keksit ovat loppu, niiden edessä pitää levitellä tyhjiä käsiään, niin ne ymmärtävät lähteä.

Päätin, että haluan syöttää niitä kunnolla ja ostin vielä parista eri kojusta keksejä. Nyt onnistuinkin syöttämään ne kädestäni peurojen suuhun, vaikka hermostuksissani pudotin silti muutaman keksin maahan kun peurat olivat niin kärsimättömiä. Olin viimeisellä kerralla järkevin kun ostin keksit syrjäisemmästä kojusta, jonka luona seisoskeli vain pari peuraa eikä kokonaista laumaa.

Hermoni eivät riittäneet siihen, että olisin odottanut, että peurat ensiksi kumartavat minulle ja saavat sitten vasta aina palkkioksi keksin. Puiston peurat on nimittäin opetettu kumartamaan saadakseen keksejä. Kävellessäni puistossa kohtasinkin monia peuroja, jotka tulivat spontaanisti luokseni ja kumarsivat, mutta minulla ei ollut antaa niille keksejä. Sen sijaan aina paijailin niitä, vaikka ne eivät tuntuneetkaan kiinnittävän siihen mitään huomiota, mokomatkin keksi-addiktit.

Oltuani yli tunnin puistossa, huomasin, että olen allerginen peuroille! Nenäni alkoi vuotaa ja aivastelin koko ajan. Näköjään eläinallergiani ulottuu moniin ellei kaikkiin karvaisiin eläimiin.

Kaikesta huolimatta peurat olivat tosi söpöjä ja kokemus oli ainutlaatuinen. Muistan sen varmasti koko elämäni ajan.

Tuolloin oli jälleen todella kuuma päivä, yli 30 astetta, joten kuljettuani puiston päähän olin aivan punainen ja hiestä märkä, sekä tosiaan aivastelin koko ajan. Kävin välillä viilentymässä ja tekemässä söpöjä tuliaisostoksia mahtavissa peura-teemaisissa matkamuistomyymälöissä puiston varrella.

Pistäydyin myös yhdessä puiston kahviloista syömässä perinteistä japanilaista kesäherkkua nimeltä kakigōri (かき氷). Kakigōri on todella hienoksi raastettua jäätä, jota makeuttaa kondensoitu maito. Jääkeko tarjoillaan makusiirapin ja yleensä vaikka pienten hedelmäpalojen kanssa. Suhtauduin siihen aluksi epäillen Japanissa, mutta lopulta ”sulin” tämän herkun edessä, joka viilentää helteellä paremmin kuin jäätelö.

Naran nähtävyydet ovat keskittyneet puistoon ja puiston lähettyville, kuten UNESCOn maailman perintökohteina olevat seitsemän temppeliä ja pyhäkköä. Peurat ovat oikeastaan temppelien asukkaita ja ne ovat jäänne ajalta, jolloin peurojen ajateltiin olevan jumalan sanansaattajia. Puistosta löytyy myös Naran kansallismuseo.

En jäänyt katsomaan Naran temppeleitä enkä museoita, koska halusin ehtiä illalla vielä tutkia Kiotoa. Kun siis olin saanut peuroista tarpeeksi, palasin metroasemalle, jonka vierestä alkoikin katettu kuja täynnä ravintoloita, kahviloita ja matkamuistokauppoja. Päädyin vielä kiertelemään siellä sekä lataamaan älypuhelimeni akkua ja syömään myöhäistä lounasta perinteisessä japanilaisessa ravintolassa.

Sitten olikin aika hypätä taas metroon ja matkata seuraavaksi noin tunnin matka Kiotoon, josta kertookin tuleva postaukseni.

Nara Park Japan Guiden verkkosivuilla

Kaikki kuvat ovat ottamiani.