Pääsin kokemaan Straight Acting -esityksen sen Espoon Kulttuurikeskuksen Louhi-salin ensi-illassa viime viikolla. Esitys on alunperin saanut ensi-iltansa jo kaksi vuotta sitten ruotsinkielisenä Helsingissä Teater Viiruksessa. Sen jälkeen teos on kiertänyt Suomen teattereita. Nyt Espoossa nähtävä esitys on tosiaan suomenkielinen, mutta esitystä on mahdollista seurata suomen-, ruotsin- ja englanninkielisillä tekstityksillä. Nykyinen esitys on myös 10 minuuttia pidempi kuin alkuperäinen.

Seuraksi pyytämäni ystäväni Susanna olikin kipeänä, enkä ehtinyt enää päivän varoitusajalla saada teatteriin uutta seuraa. Mutta menin sitten ennen esitystä syömään ja tekemään töitä Tapiolan kauppakeskus Ainoan Tarina-kahvilaan. Esitystä oli myös sattumalta katsomassa tuttujani, joihin törmäsin esityksen jälkeen.

Straight Acting on yhden miehen show eli näyttelijä Anssi Niemen (s. 1990) omakohtainen sooloesitys sisäistetystä homofobiasta ja vakuuttavan miesnäyttelijän kuvan täyttämisestä. Niemi on myös käsikirjoittanut ja ohjannut esityksen. Niemestä piirtyy kuva sympaattisena, rentona ja karismaattisena näyttelijänä / ihmisenä. Esityksessä on jonkin verran asujen vaihtoja ja lavastusta, ja huomioni kiinnittivät tunnelmaa luovat värivalospotit.

”Straight acting” on kyseenalainen termi, joka tarkoittaa homoseksuaalia, jonka käyttäytyminen ja habitus vastaavat perinteistä cis-heteron stereotyyppiä. Termiä voidaan käyttää myös homomiehestä, joka muuttaa käytöstään mahtuakseen paremmin heteromiehen normiin. Käsiohjelmassa puhutaan homomiehestä, mutta uskoakseni termi voi viitata myös queer-naisiin ja muunsukupuolisiin.

Niemi kysyykin esityksen alussa kuumottavasti satunnaisilta katsojilta, kuinka homolta hän näyttää prosenteissa. Jos minulta olisi kysytty, olisin vastannut 50 prosenttia, koska häntä olisi pelkän olemuksen perusteella voinut luulla yhtä hyvin heteroksi, biseksuaaliksi kuin homoksi.

Niemi puhuu siitä, kuinka jokainen queer-lapsi ja -nuori oppii kaikkialla näyttelemään heteroa, jotta välttäisi ikävät kommentit ja saisi hyväksyntää muilta. Tuttu kokemus. On jopa hurjaa ajatella, kuinka läpitunkeva ja kauaskantoinen tuo nuoruuden jokapäiväinen ”teatterikokemus” on. Heteroa näytellään helposti usein aikuisenakin turvattoman tuntuisissa tilanteissa.

Pidin esityksestä paljon, se oli hauska, suorapuheinen, provokatiivinen ja liikuttava. Puheosuudet vaihtelivat fyysisempien kohtausten ja tanssikohtausten kanssa, minkä ansiosta esityksessä oli vaihtelua ja hyvä rytmi. Niemi pystyy myös sulavasti esittämään lennosta keskustelujen molempia osapuolia.

Minua hiersi oikeastaan vain ihan vähän se, että esitys oli huomioissaan niin seksikeskeinen. Niemi puhui homomiehistä paljon seksin ja seksuaalisuuden kautta, eikä lähes ollenkaan emotionaalisuuden ja parisuhteiden kautta.

Niemi tuo tosin esiin myös identiteettiin ja ulkoiseen olemukseen liittyviä puolia. Mainio on esimerkiksi kohtaus, jossa Niemi tekee englanniksi esittelyvideota Viikinki-sarjan koekuvauksia varten ja yrittää olla videolla mahdollisimman maskuliininen. Hän yrittää myös saada heterot ohjaajat ymmärtämään, että tarvitsee heiltä neuvoja siihen, miten esittää seksikohtauksia naisten kanssa. Yhden ohjaajan kanssa jutellessaan hän yrittää saada ohjaajan ymmärtämään, että homomiehillä on osittain erilaiset ulkonäköihanteet kuin heteroilla. Surkuhupaisa on myös kohtaus, jossa hän saapuu elokuvan kuvauksiin, ja hänet heitetään kylmiltään esittämään stripparia.

Pojan rooliin ahtaudesta kertoo esimerkiksi koskettava kohtaus, jossa Niemi on saanut äitinsä ostamaan hänelle makeimman näkemänsä paidan eli Spice Girls -paidan. Ala-asteella oleva Niemi laittaa paidan ylpeänä päälleen kouluun, mutta saakin osakseen muiden pilkkaa, koska Spaissareista voivat pitää vain tytöt. Niemi ei enää koskaan toiste pukenut paitaa päälleen.

Esitys käsittelee kipeitä ja oikeastaan aika synkkiä aiheita huumorin kautta. Monologi herättelee miettimään esimerkiksi sitä, kuinka vähän heterot yleensä ajattelevat omaa positiotaan ja ajattelevat heterokulttuurin olevan universaalia; miksi on niin hienoa, jos homonäyttelijä voi mennä läpi heteroäijänä; ja miksi elokuvien ja tv-sarjojen homorooleihin on niin usein haluttu heteronäyttelijä. Viime vuosinahan on eletty Suomessa ja muissa länsimaissa murroksen aikaa, kun homojen rooleihin on usein valittu myös homonäyttelijä, eivätkä nämäkin roolit mene automaattisesti heteroille. Kiinnostava oli myös havainto siitä, että jos näyttelijä tai kuka tahansa kertoo itsestään jotain, mikä ei mahdu normiin, kuten että hän on homo, hänen katsotaan paljastavan itsestään jotain paljon henkilökohtaisempaa kuin jos hän olisi sanonut jotain normin mukaista, kuten maininnut eri sukupuolta olevan kumppanin.

Osa esityksen myös nähneistä ystävistäni on pitänyt esityksestä paljon ja osa taas ei niinkään paljon. Kriittisiä ääniä esityksestä ovat minulle antaneet yksi heteromies ja toiset queer-naiset. Ainakin ”aktivistilesbojen” mielestä esitys taas ei tarjonnut queer-yleisölle paljonkaan uutta, ja he olisivat kaivanneet tuoreempia havaintoja. Nyt esitys oli suunnattu myös valtaväestölle, jolle aihepiiri ei ole niin tuttu. Voin osittain myös jakaa nämä aatteet, koska esitys ei tarjonnut mullekaan hirveästi uusia havaintoja. Niemen tapa kertoa tarinoita oli kuitenkin hupaisa ja taidokas. Esitys tarjosi kurkistuksen hänen ainutlaatuisiin kokemuksiin, jotka samalla laajenivat kuvaamaan sitä, kuinka vähän monet heterot tuntevat homokulttuuria tai kuinka kapea miehenmalli yhä on.

Näin marraskuussa 2023 Teatteri Jurkassa Markku Haussilan ja Aleksi Holkon esityksen Scream the Love Story, jonka ensi-ilta Jurkassa oli jo vuonna 2020. Siinä käsiteltiin myös hyvin sitä, millaista on olla homonäyttelijä. En ollut edes osannut ajatella, kuinka homofobinen suomalainen elokuva- ja teatterimaailma voi olla. Lisäksi luin ennen joulua Noora Dadun tietokirjan Roolitus (2024), jossa käsiteltiin myös vähän homonäyttelijöiden kohtaamia ennakkoluuloja Suomessa. Kenties Straight Acting -esitys ei tunnu ENÄÄ niin tuoreelta siksi, että senkin ensi-ilta on ollut jo kaksi vuotta sitten, ja kun aihetta on viime vuosina alettu käsitellä suomalaisissa teoksissa. Mutta varmasti Niemen yleisössä on niitäkin, jotka eivät ole vielä tutustuneet muihin teoksiin homonäyttelijöiden asemasta.

Anssi Niemi on tuttu esimerkiksi elokuvista Toiset tytöt (2015), Tulen morsian (2016), Tuntematon sotilas (2017), Hevi reissu (2018) ja Ei koskaan yksin (2025). Teatterissa hänet voi bongata parhaillaan myös Ryhmäteatterin esityksestä Se saattaa olla ihminen. Hän on ollut myös esimerkiksi Teatteri Jurkan esityksessä Cock (2024), Q-teatterin esityksessä Järjen hedelmät (2022) ja Helsingin kaupunginteatterin esityksessä Bolla (2022).

Suosittelen muuten lukemaan kaksi hienoa haastattelua liittyen Straight Actingiin:

HS: Normin ulkopuolella 13.3.2023

Yle: Ecce homo, katso ihmistä 9.4.2023

Näin esityksen pressilipulla tiistain 25.2. näytöksessä.

Straight Acting -esitys Espoon Kulttuurikeskuksen verkkosivuilla.

Esitys sai ensi-iltansa Teater Viiruksessa osana Viirus GUEST -ohjelmistoa 10.3.2023.
Espoon Kulttuurikeskuksen näytökset 25.2.2025–8.3.2025
klo 19.00–20.25
Esitys on yli 15-vuotiaille