”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.”

Tämä kuuluisa, ironinen lause muistetaan brittiläisen kirjailijan George Orwellin (1903–1950) kirjasta Eläinten vallankumous vuodelta 1945. Kirjaimet hehkuvat myös makean neonvaaleanpunaisia Kansallisoopperan päänäyttämön yläpuolella ja päättävät samannimisen oopperan.

On hienoa päästä kokemaan näin ravisteleva ja poliittinen ooppera, ja vielä teoksesta, jota ei ole aiemmin nähty oopperana. Pääsin nauttimaan esityksestä ensimmäisellä puoliajalla katsomon eturivistä, mistä näin kerrankin myös soittajat orkesterimontussa. Oli kiehtovaa nähdä, kun he soittivat harvinaisempiakin soittimia, kuten käsi jonkin tölkin sisällä, synnyttääkseen eläinten ääniä.

Saavuin nimittäin vahingossa oopperalle vasta neljä minuuttia ennen esityksen alkua (kiitos ystävälliselle oopperan henkilökunnalla, joka ohjasi minua ja antoi minun vain heittää ulkovaatteeni narikkaan!). Harpoin saliin, kun sen ovia parhaillaan jo suljettiin. En kehdannut rynniä omalle paikalleni permannon seitsemännen rivin keskelle, kun muiden olisi pitänyt nousta ylös. Huomasin, että penkkirivien sivupaikkoja oli tyhjinä, myös ihan ensimmäisessä rivissä. Ensimmäisen rivin huono puoli oli se, että näyttämön yläpuolella olevaa tekstitystä piti vähän kuikuilla. Vaikka esiintyjät lauloivat kerrankin englanniksi, oopperalaulusta on vaikea saada selvää ja vielä pauhaavan musiikin alta. Väliajan jälkeen istuin seitsemännen rivin keskellä, mistä ei enää nähnyt orkesteria, mutta näki hyvin tekstityksen.

Orwell on minulle vanhastaan tuttu romaanistaan Vuonna 1984 (1949), mutta muistaakseni en ole lukenut Eläinten vallankumousta. Kuitenkin olen nähnyt sen animaationa Areenasta noin 10 vuotta sitten. Eläinten vallankumous on myös niin tunnettu, että sen juoni on ollut minulle pääpiirteissään tuttu jo ennen teoksen kokemistakin. Orwell kirjoitti Eläinten vallankumouksen vertauskuvallisena varoittavana kertomuksena siitä, kuinka Venäjän vallankumous rappeutui Stalinin väkivaltaiseksi diktatuuriksi. Eläinmaailman kielessä animalismi tarkoittaa samaa kuin kommunismi Neuvostoliitossa.

Orwellin poliittinen satiiri on valitettavasti ajankohtainen yhä tänä päivänä näin Putinin ja Trumpin aikoina. Kirjan pysyvästä ajankohtaisuudesta kertoo myös se, että se on jatkuvasti koettu ongelmalliseksi eri maailman kolkissa, ennen kaikkea tietysti diktatuureissa. Aiheen ajankohtaisuudesta kertoo sekin, että Eläinten vallankumous sai ensi-iltansa myös Kansallisteatterin Taivassalissa 15. tammikuuta, ja myi nopeasti näytöksensä loppuun.

Tämä ei tosiaan ole hyvänmielenooppera, vaan teos sukeltaa ihmismielen pimeyteen. Silti sen katsominen ja kuunteleminen ei ole masentavaa, vaan kiehtova taide-elämys, joka antaa paljon ajattelemisen aihetta. Italialaisen oopperaohjaaja Damiano Michieleton mukaan teos käsittelee eläinten kautta kysymyksiä: Mitkä ovat yhteiskunnan säännöt? Mitä on demokratia? Voiko demokratia säilyä? Mikä on väkivallan rooli?

Juoni on tiivistetysti se, että ryhmä eläimiä aloittaa maatilalla vallankumouksen ja syrjäyttää tyrannimaisen ja juopon maanviljelijän. Ajan myötä eläinten yhteiskunta muuttuu samanlaiseksi kuin ihmisten, ja alkuperäiset ihanteet tasa-arvosta unohtuvat.

Aluksi vapaat eläimet kirjoittavat seinille seitsemän sääntöä kuin konsanaan Raamatun 10 käskyä. Hauska lavastuksellinen tehokeino oli se, että eläimet maalaavat seitsemän käskyä marmoriseiniin. Tekstit jäävät valumaan seinälle kuin vuodatettu veri. Kun osa eläimistä alkaa hamuta johtajuutta ja korruptoitua, he rikkovat yksitellen kaikki seitsemän käskyään, tai oikeammin itsekkäästi muokkaavat ne paremmin tarpeisiinsa sopiviksi. Pieni joukko eläimistä pysyy rehteinä ja hyvinä, mutta he voivat vain kauhistuen seurata muiden häikäilemättömyyttä tai aivopesua.

Näky on kyllä hätkähdyttävä, kun oopperan alkaessa esirippu nousee, ja lavalla on häkkejä, joissa maatalon eläimet ovat vankeina kuin keskitysleirillä. Tehtaan työntekijöillä on kauhuelokuvamaisen veriset esiliinat. Makaaberista jauhelihakoneesta puristuu ulos vaaleanpunaista lihamössöä. Toisella puoliajalla katosta roikkuu parimetrinen lehmän raato. Mieleen ei voi olla tulematta, että teos ottaa ainakin näin nykyajan tulkintana kantaa myös eläinten julmaa tehotuotantoa vastaan, vaikka varsinaisesti tarinassa ei olekaan ekologisia eikä eläinoikeudellisia teemoja.

Ensimmäinen puoliaika on visuaalisesti aika harmaansävyinen, synkkä ja raadollinen. Poissa on oopperaan yleensä liitetty glamour. Enemmänkin loisteliaisuus tuntuu irvokkaalta, kun toisella puoliajalla suurin osa eläimistä kääntää takkinsa jaloille periaatteille ja pukeutuu glittermekkoihin ja pukuihin uuden diktaattorin kätyreinä. Kuten yleensäkin suurten tunteiden oopperassa, esillä on vain jännitystä luovat ääripäät: nuhjuiset orjanvaatteet tai ylelliset iltapuvut.

Esityksen loppupuoli tarjoaa silmäkarkkia, kun lava on valaistu liilaksi ja siellä laulaa punaisessa iltapuvussa ja koruissa emakko (roolissa on muuten mies). Myöhemmin visuaalisesti hieno on kohtaus, jossa pikkupioneerit marssivat ja kotkottavat, sekä lavalla on hattarakone ja vuohilauma heiluu käsissään pastelliväriset ilmapallot.

Oopperan musiikin on säveltänyt venäläinen Alexander Raskatov (s. 1953). Musiikki onkin ainutlaatuista, koska se yhdistää perinteistä oopperalaulamista eläimelliseen ääntelyyn. Mitä enemmän eläimet alkavat muistuttaa käytökseltään ihmisiä, sitä ihmismäisemmäksi muuttuu heidän laulamisensakin. Musiikki on hillitöntä, räikeää ja karnevalistista, mikä tuo esitykseen villiä huumoria. Tällaista ei ole totuttu kuulemaan oopperassa.

Raskatovin vaimo Elena Vassilieva laulaa Helsingissä Blacky-nimisen korpin roolin. Ihmettelin tosin ensimmäisellä puoliajalla, mikä eläin hän oikein on, koska hän on pukeutunut vain kokomustiin ja aurinkolaseihin, ja kuvittelin kaikkien hahmojen olevan maatilan eläimiä. Jos hänellä olisi ollut vaikka nokka tai siivet, niin eläin olisi ollut helpompi tunnistaa. Käsiohjelmassa on toki onneksi selostettu, mikä eläin kukakin hahmo on.

Muuten puvustus oli herkullista ja kekseliästä, erityisesti läpikuultavat hevosten, sikojen ja vuohien verkkonaamiot. Ankat taas ovat nukkeja, joita kantavat Sibelius-lukion kuorolaiset. Hieman nikottelin tosin sitä groteskia seikkaa, että kaksikin ihmismieshahmoa tuntee seksuaalista vetoa hemaiseviin naaraspuolisiin eläimiin ja toisinpäin. No, koko teoksessa eläinhahmot toki symboloivat pohjimmiltaan ihmisiä.

Kaoottisesta saapumisestani huolimatta muu vierailuni oopperalla sujui rennosti, erityisesti kun olin jälleen tilannut jo etukäteen väliajalle lasillisen kuohuvaa omaan pöytääni. Sattumalta samassa näytöksessä oli myös ystäväni Otto, mutta tämä selvisi minulle vasta jo kotimatkalla, kun Otto vastasi oopperalta jakamaani Instagramin tarinaani.

Eläinten vallankumous sai ensiesityksessä Amsterdamissa keväällä 2023. Poikkeuksellisen hurja ooppera palkittiin vuoden kantaesityksenä International Opera Awards -gaalassa marraskuussa 2023.

Näin esityksen pressilipulla tiistain 8.4.2025 näytöksessä

Eläinten vallankumous Kansallisoopperan verkkosivuilla

Kansallisoopperan kuoron lisäksi oopperassa esiintyy Sibelius-lukion diskanttikuoro.

Eläinten vallankumous on Suomen kansallisoopperan, Hollannin kansallisoopperan, Wienin valtionoopperan sekä Teatro Massimo Palermon tilausteos ja yhteistuotanto.
Kesto: 2 t 35 min, sisältää 1 väliajan (30 min)
Näytökset: 28.3.– 6.5.2025
Missä: Päänäyttämö
Genre: Ooppera
Hinnat: 30–138 €
Kieli: Englanti. Tekstitys suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi
Ikäsuositus: yli 16-vuotiaille
Hyvä tietää: Teos sisältää raakaa kuvastoa ja rajua kielenkäyttöä sekä kovaäänistä musiikkia.

Musiikki: Alexander Raskatov
Libretto George Orwellin romaanin mukaan: Alexander Raskatov, Ian Burton
Musiikinjohto: Bassem Akiki
Dramaturgia: Luc Joosten
Ohjaus: Damiano Michieletto
Uusintaohjaus: Meisje Barbara Hummel
Lavastus: Paolo Fantin
Puvut: Klaus Bruns
Valaistus: Alessandro Carletti
Valaistussuunnitelman toteutus: Ludovico Gobbi
Koreografia: Thomas Wilhelm